Kovimmat suomalaispuolustajat NHL Draftissa

Tämän vuoden NHL Draft järjestetään etänä heinäkuun 23.–24. Mukana on koviakin puolustajia Suomesta. Kovimmat suomalaiset nimet eivät kuitenkaan aivan yllä Miro Heiskasen, Juuso Välimäen tai Henri Jokiharjun tasolle, mutta siitä huolimatta sinivalkoisiakin puolustajia tullaan todennäköisesti varaamaan.

NHL Draftin koviin puolustajiin lukeutuvat myös Owen Power, Simon Edvinsson, Luke Hughes ja Brandt Clarke. Heidät luultavasti napataankin pois taululta ensimmäisten joukossa.

Yksi halutuimmista suomalaisista lienee Aleksi Heimosalmi, joka valittiin alle 18-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi ja pääsipä hän myös tähdistökentälliseen. Samalle miehelle pärähti myös puolustajien pistepörssin ykkössija tehoin 2+6=8. Aleksi Heimosalmi on Porin Ässien kasvatti.

Göran Stubb – NHL:n head hunter ja Central Scouting Europe -osaston johtaja – pitää kuitenkin titteleitä tärkeämpänä Heimosalmen pelattua kautta. “Heimosalmi on yksi niistä lupauksista, jotka ovat todella kehittyneet tällä kaudella. Hänellä oli loistava MM-turnaus. Toinen kysymys on sitten, oliko hän turnauksen paras puolustaja vai ei, siihen liittyy paljon politiikkaa. Mutta hän on hyvä pelaaja ja hän on parantanut paljon”, Stubb kertoi.

Teholukematkin sen kertovat, että Heimosalmi on kiekollinen puolustaja eikä hänen luistelustaan juuri löydy vikoja. 180-senttinen mies ei ole isoin järkäle, joka kentällä on nähty, mutta puolustajana mies on sitkeä.

Pikkuleijonilla on kova halu tulla varatuiksi NHL:ään

Heimosalmea uumoillaan varatuksi jo NHL Draftin toisella kierroksella, mutta jonossa seuraavaa suomalaispuolustajaa on vaikea arvata. Topias Vilen, Aleksi Malinen, Jimi Suomi, Viljami Juusola, Kalle Ervasti ja Ruben Rafkin ovat kaikki kovia nimiä ja tuttuja Heimosalmen U18 MM-joukkueesta. Heille kaikille on povattu mahdollista NHL-varausta, mutta lopullista tulosta on vielä odotettava.

Topias Vilen on Pikkuleijonien tärkeimpiä puolustajia ja hän on myös joukkueen varakapteeni. Kuutta ottelua Mestiksessä lukuunottamatta hän pelasi koko viime kauden Pelicansin SM-riveissä. Myös Aleksi Malinen pelasi lähes koko kauden miehiä vastaan JYP:n SM-liigamiehistössä. Pelit eivät sujuneet kuitenkaan täydellisesti ja 30 ottelusta jäi käteen tehot 2+1=3.

Jimi Suomi pelasi edellisen kauden Jokereiden juonioreissa, mutta 178 senttiä pitkä jääkiekkoilija pelaa nykyään TPS:n riveissä. Pieni kokoinen, mutta loistava luistelija on varaustilaisuuden villi kortti. Tomi Kallio – TPS:n pelaajakoordinaattori – kertoi Suomesta seuraavaa SM-liigan verkkosivuilla: “Jimi on erittäin lupaava ja moderni puolustaja, jonka vahvuuksia ovat luistelutaito sekä kiekollinen pelaaminen. Uskomme, että hän ottaa seuraavat askeleet kohti Liiga-pelejä meidän arjessa kehittyen”.

Viljami Juusola otti itselleen U18 MM-kilpailussa tehopisteet 1+5=6. Hän siirtyi kesken viime kauden Kalixiin – joka pelaa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla – Kärppien junioreista.

Kalle Ervasti oli Lukon mukana voittamassa kultaa U20 SM-kisoissa ja hänen tilillään on myös kausi 2018-2019. Tällöin hän pelasi Olli Jokisen johtamassa South Florida Hockey Academyssa.

Ruben Rafkin puolestaan pelasi TPS:n riveissä viime kauden ja oli mukana sarjan parhaan tulokkaan ehdokkaissa. Sitä ennen hän oli muutaman vuoden Amerikassa eri sarjoissa. Viimeisimpänä Ontarion juonioriliiga Windsor Spitfiresissa. Hän myös edusti Suomea U20 MM-kilpailuissa. Viime vuoden Draftissa häntä ei poimittu mukaan.

Myöhemmiltäkin kierroksilta voi vielä ponnistaa NHL-uralle

Meneillään oleva kulkutautiepidemia on ollut omiaan vaikeuttamaan NHL-toimintaa. Kykyjenetsijöiden on ollut vaikeampi liikkua ja junioriliigojen aikataulut ovat olleet sekaisin. Jotkut sarjat on jopa peruutettu kokonaan. Yllätyksiä on siis riittänyt.

Viime vuonna Ruben Rafkin joutui pettymään, mutta toivottavasti tällä kertaa onni on myötä. Aiemmin mainittujen puolustajien lisäksi myös Ville Ottavaisella, Valtteri Koskelalla ja Tomi Leppäsellä on mahdollisuus saada NHL-varaus. Edellisellä kaudella pelasi yhteensä 18 sinivalkoista puolustajaa ja heistä kahdeksan pääsi sisään ykköskierroksella. Myöhemmiltä kierroksilta varauksen saivat mm. Esa Lindell (kolmas kierros), Sami Vatanen (neljäs kierros) ja Markus Nutivaara (seitsemäs kierros).

Vaikka tänä vuonna näyttää epätodennäköiseltä, että tämän ikäluokan puolustajista ketään varattaisiin ykköskierroksella, on tulevaisuus avoin ja luultavasti useat heistä pääsevät luomaan NHL-uraa jääkiekon parissa. Toistaiseksi jää vain arvailujen varaan kuka tai ketkä heistä saavat tämän kunnian.

Write a Comment

Your email address will not be published.